Maanantai, marraskuun 19. vuonna 2018

Mitä siitä?

Tuo oli päivä, jolloin seuramme naiset viettivät kauden viimeistä
peli-iltaa. Toukokuussa aloitettiin, kerran kuussa kokoonnuttiin ja
nyt sitten oli se vihon viimeinen.

Kisa pelattiin Evergreenillä illan pimeydessä: hohtogolfia
pariscramblena. Meitä oli viisi paria varusteina otsalamput ja pallot,
jotka alkoivat hohtaa, kun niitä läimäytti kunnolla - siis niitä
palloja.

Arvatkaapas ketkä voittivat! Minä ja pelikaverini Hippi tuloksella 10 yli!

No eipä ole kehumista - 10 yli hah par kolmosella yhdeksällä reiällä!

Kuule, tulepas itse sinne pilkkopimeään palloa lyömään,niin
keskustellaan sitten.

Ilta oli aivan ihana: lämpötila nollan tienoilla, kuulas ja tyyni.
Vihreänä hohtavat pallot näyttivät pieniltä tähdenlennoilta.
Ohikulkijat tuijottelivat ja varmaan ihmettelivät, mitä tuolla
tapahtuu. Kirkkaana loistavat otsalamput lisäsivät salaperäisyyden
tuntua.

Pelikierroksen päätteeksi nautimme Fagerholmin Annan taikomaa ihanaa
keittoa, tuoretta sekaleipää ja jälkiruuaksi kahvia ja mokkapaloja
IFK-lainen seura kun nykyään ollaan.

Kiitos naistoimikunnalle, erityisesti Riitalle, Hipille ja Annalle,
jotka kerta toisensa jälkeen ovat näitä peli-iltoja järjestäneet.

Iloista joulun odotusta!

 

Leena Pakkanen

*

Pron harkat maanantaisin klo 20-21

Kaikille avoimet, pron johtamat ryhmäharkat joka maanantai kello 20-21. Head pro Hanna Teerijoen (PGA), Anssi Kososen (PGA) ja Nishal van Loonin (PGA, englanniksi) harjoituksissa käydään läpi golfin perusasioita ja kipupisteitä teemoittain. Harkkojen kertahinta on 25 €.

*

Usuta golfkärpänen kimppuun: yllätä ystäväsi lahjakortilla

Haluatko, että kaverisi tai perheenjäsenesi alkaa pelata golfia kaudella 2018? Haluaisitko antaa lahjaksi ystävällesi green card -kurssin, yksityisopetusta, pelikierroksia tai rangekortin, jolle on ladattu palloja? Paloheinä Golf on kävijämääriltään Suomen suosituin.

*

Liity HIFK Golfin jäseneksi 2019: saat pelioikeuden Evergreenille

Liity HIFK Golfin jäseneksi kaudeksi 2019, saat lisäetuna rajoittamattoman pelioikeuden Paloheinän Evergreen-kentälle (par 3), joka sijaitsee muutaman mailan mitan päässä Suomen suosituimmalta rangelta. Jäsenmaksu on 96 €, junnuilta 60 €, ei liittymismaksua. Myös kaukojäsenet tervetulleita!

*

Arkajalkalähtöjä joka aamu Paloheinän Isolla Ysillä

Jos aristelet pelaamista muiden seurassa tai haluat varmistaa yksityisyytesi, voit varata aamulähdön ennen kello kahdeksaa kahdelle tai kolmelle. Maksat 26 €/pelaaja, mutta sinun ei tarvitse lyödä palloa tuntemattomien seurassa. Soita 010 292 7060.

LIITY HIFK GOLFIN
JÄSENEKSI 2018

Lataa nyt Paloheinä Golf mobiiliappi ilmaiseksi!

  • Ajanvaraukset
  • Uutiset
  • Palvelut
  • Pelaaminen
  • Opetus
  • Hinnasto
Get it on Google Play






*

"Nämä golfoppaat kannattaa hankkia heti ja empimättä"

Golfkouluttaja ja ammattivalmentaja Hanna Teerijoen (PGA) suositut golfoppaat Puhdas osuma rautamailoilla (Gummerus) ja Puhdas osuma puumailoilla (Gummerus) ovat saatavilla Paloheinän tiskiltä hintaan 25 €, molemmat kirjat yhteishintaan 40 €.

LUE LISÄÄ »

Muut meistä

  • TV-kuuluttaja Anna-Liisa Tilus kiersi Paloheinän kentän yhdessä ensimmäistä kertaa pelanneen Sirkka Siiskosen kanssa. Paloheinä markkinoi vähän pelanneille Arkajalka-lähtöjä.
    Lue lisää »
  • "Paloheinä Golf on kävijämääriltään ylivoimainen ykkönen Suomen golfissa." Lue Golfpiste.comin juttu ja katso syksyiset ilmakuvat.
    Lue lisää »
  • "Paloheinän Iso Ysi hurmaa", kirjoittaa Golfpiste.comin päätoimittaja Teemu Tyry. "Kenttä on layoutiltaan mainio, turvallinen ja rakennustekniikaltaan tulevaisuuden vaatimukset täyttävä."
    Lue lisää »