Suositeltavaa (28.7.2017)

Palvelupäällikkö Anna Fagerholmilta tuli muutama päivä sitten paimenkirje meille seuran jäsenille. Siinä oli pyyntö osallistua maanantaina 31. heinäkuuta kello 19 talkoisiin. Luin paimenkirjeen ja totesin, että jotain poikkeavaa oli ilmassa. Muistaakseni talkoita ei ole aiemmin ja keskellä pelikautta ollut. Sen sijaan kevät- ja syksytalkoot ovat vakioita ja tuttuja.  

Joten jotain todella poikkeavaa on tänä kesänä täytynyt tapahtua tai olla, kun talkoovetoomus on esitetty. Seuran kunniajäsenenä pidin velvollisuutenani ottaa asiasta selvää.

Paimenkirjeen jälkeisenä aamuna menin oitis yhtiön toimistoon. Tapasin Hannan. Hän kertoi, että Heikuran Jussin johdolla huolto on korjannut talven jääpoltteita ja uutta ruohoa on kylvetty. 

Pelaajat ovat kauttaaltaan olleet tyytyväisiä, mutta uutena ja tänä kesänä korostuneena ilmiönä on ollut huolestuttava piirre. Pelaajat eivät ole väylillä panneet takaisin irronneita pivottejaan ja griinejä on, varsinkin par kolmosilla, jätetty tavallista enemmän korjaamatta ja korjattujenkin  kohdalla voi nähdä, että ei ole suositellulla tavalla toimittu.  

Väärin paikatun jäljen näkee siitä, että osuman kohdalla paikalla on pieni kuiva ruskeahko pläntti. Jos ”kaivaa” osumajäljen ylös, silloin paikkauksen alle pääsee ilmaa, joka kuivattaa ruohon juuriston. Seurauksena on kolikon kokoinen kuivunut kohta. 

Sen sijaan nykyään suositellaan, että griinihaarukalla kääntää joka puolelta osumakohtaa sisäänpäin ja painaa juuriston maanpinnan alle. Näin juuriston kuivuminen estetään.  

Tässä oli Hannan mielestä syitä, miksi yhtiön huolto on halunnut vedota seuran jäseniin pivottalkoiden merkeissä. Mikään ei tietenkään estä, vaikka joku kentän vakkarikäyttäjistä ilmoittautuu talkoisiin. Annalle vain on ilmoitettava osallistumisesta. Hänellä on ”avokonttori” heti klubitalon sisääntulo-oven vasemmalla puolella.  

Kun olin keskustellut Hannan kanssa, lähdin kentälle. Totesin, että ykkösväylän tiiauspaikan vieressä on kilpi ja siinä pyyntö kiitosten kera korjata omat lyöntijälkensä. Suosittelen, että pyyntöön myös vastattaisiin. Kiitos. 

Mitä taas griinien korjaamisiin suositellulla tavalla tulee, seuran kunniajäsenenä tulen jättämään toivomusaloitteen seuran syyskokoukselle. 

Esitän, että seura pyrkii löytämään rahoituksen, jolla voitaisiin hankkia griinihaarukoita Paloheinän golfkurssilaisille. Griinihaarukka olisi seuran tervehdys aloitteleville uusille golfaraille, jotka jo heti kurssin ensimmäisellä oppitunnilla oppivat griinien oikean paikkaamisen.    

Suosittelen aloitteeni tukemista ja toivon sille myönteistä ratkaisua seuran syyskokouksessa.

Matti Hara

matti.hara@luukku.com
*

Arkajalkalähtöjä joka aamu Paloheinän Isolla Ysillä

Jos aristelet pelaamista muiden seurassa tai haluat varmistaa yksityisyytesi, voit varata aamulähdön ennen kello kahdeksaa kahdelle tai kolmelle. Maksat 26 €/pelaaja, mutta sinun ei tarvitse lyödä palloa tuntemattomien seurassa. Soita 010 292 7060.

*

Pron avoimet ryhmäharkat joka maanantai kello 20-21

Kaikille avoimet, pron johtamat ryhmäharkat joka maanantai kello 20-21. Head pro Hanna Teerijoen (PGA), Sonja Kallion (PGA) ja Anssi Kososen (PGA) harjoituksissa käydään läpi golfin perusasioita ja kipupisteitä teemoittain. Harkkojen kertahinta on 25 €.

*

Ilmaista opetusta opiskelijoille, teineille ja työttömille

Golfopettaja Kalevi Tellqvist (PGA) antaa ilmaista yksityisopetusta Paloheinän rangella keskiviikkoisin kello 15-17 jos olet opiskelija, teini-ikäinen tai työtön. Paloheinä Golf lainaa mailat ja pallot. Varaa puolen tunnin sessiosi numerosta 0500-310875.

*

Usuta golfkärpänen kimppuun: yllätä ystäväsi lahjakortilla

Haluatko, että kaverisi tai perheenjäsenesi alkaa pelata golfia kaudella 2016? Haluaisitko antaa lahjaksi ystävällesi green card -kurssin, yksityisopetusta, pelikierroksia tai rangekortin, jolle on ladattu palloja? Paloheinä Golf on kävijämääriltään Suomen suosituin.

*

Junnuille kahdet ohjatut harkat viikossa: koko kesä vain 120 €

Nappuloiden ja junnujen golftreenit järjestetään kahdesti viikossa, maanantaisin ja keskiviikkoisin. Ne on tarkoitettu yhtä lailla vasta-alkajille kuin golfia ennen pelanneille 8-16 -vuotiaille työtöille ja pojille. Voit osallistua niin moniin harjoituksiin kuin haluat, hinta vain 120 €.

*

Golfaa loppukausi 2017 stadissa: pelioikeus Paloheinässä 245 €

Lunasta rajoittamaton pelioikeus Paloheinän Isolle Ysille loppukaudeksi 2017 vain 245 eurolla. Miksi kaahata korpikentille, jos voit pelata kahden tunnin kierroksen stadissa työpäiväsi jälkeen? Golfaa loppukausi stadissa hyvässä seurassa!

*

Lasten liikunnalliset golfsynttärit tutustuttavat golfin saloihin

Miksi et järjestäisi lapsesi seuraavia syntymäpäiviä golfin parissa Paloheinässä? Synttärisankarin ja enintään 15 juhlijakaverin ryhmää ohjataan ammattitaidolla alusta loppuun: edulliseen pakettihintaan kuuluvat opetus, pelivälineet, tilavuokra ja kakku.

*

"Nämä golfoppaat kannattaa hankkia heti ja empimättä"

Golfkouluttaja ja ammattivalmentaja Hanna Teerijoen (PGA) suositut golfoppaat Puhdas osuma rautamailoilla (Gummerus) ja Puhdas osuma puumailoilla (Gummerus) ovat saatavilla Paloheinän tiskiltä hintaan 25 €, molemmat kirjat yhteishintaan 40 €.







Muut meistä

  • TV-kuuluttaja Anna-Liisa Tilus kiersi Paloheinän kentän yhdessä ensimmäistä kertaa pelanneen Sirkka Siiskosen kanssa. Paloheinä markkinoi vähän pelanneille Arkajalka-lähtöjä.
    Lue lisää »
  • "Paloheinä Golf on kävijämääriltään ylivoimainen ykkönen Suomen golfissa." Lue Golfpiste.comin juttu ja katso syksyiset ilmakuvat.
    Lue lisää »
  • "Paloheinän Iso Ysi hurmaa", kirjoittaa Golfpiste.comin päätoimittaja Teemu Tyry. "Kenttä on layoutiltaan mainio, turvallinen ja rakennustekniikaltaan tulevaisuuden vaatimukset täyttävä."
    Lue lisää »