Seuran syyskokous on pidetty. Kaikki sujui lupsakkaan rakentavassa seurahengessä, vaikka kritiikin säihkyvää säilää väläyteltiin. Tämä mielestäni kuuluu jäsendemokratiaan. Rakentava keskustelu on hyvä asia. On voitava ja pitääkin keskustella. Jokainen meistä hyvin tietää, että seuran hallinnossa olevat henkilöt tekevät työtään pyyteettömästi eivätkä aja omia etujaan. Kiitosta ei saa, mutta haukut kylläkin.
Kritiikki syntyi heti kokouksen alussa, kun puheenjohtaja Minna puhui seuran hallituksesta ja vähän myöhemmin tuli tukkapöllyä, kun hän kokouksen avaamisen jälkeen syyskokouksen puheenjohtajana ei hyväksyttänyt kokouksella sen esityslistaa.
Kun esityslistan hyväksyttämisasiakin aiheutti tohinan, on syytä todeta, että asiallisesti esityslistaa ei tarvitse hyväksyä, koska seuran kevät- ja syyskokouksissa käsitellään vain ja ainoastaan ne asiat, jotka ovat esityslistaan ennalta merkitty. Jotkut puheenjohtajat tosin
ottavat asian oma-aloitteisesti esille, kun ovat ensin todenneet kokouksen olevan lainmukainen ja päätösvaltainen.
Oli miten oli tai kumpi tahansa, reaalinen lopputulos on sama.
* * *
Pieni uushäsäkkä ja sekaannus askelkuvioissa syntyi, kun johtokunta esitti johtokuntaan valittavaksi yhden lisäjäsenen, vaikka nykyiset säännöt eivät siihen oikein anna myötä. En puutu äänestysmenettelyyn, mutta ongelmaksi muodostui ”toinen mies”. Jouni meni kirkkaasti uudelleen läpi ensimmäisessä äänestyksessä. Sitten tulikin muodollisjuridinen este. Voidaanko valita lisäjäsen ikään kuin sääntöjen ulkopuolelta?
Tor Wikström, joka on laatinut seuran perussäännöt ja on korkeasti oppinut ja käytännön juridiikassa karaistunut juristi, oli ennakkoon tutkinut juridista kirjallisuutta ja tukipuheenvuorossaan oli sitä mieltä, että näin voidaan menetellä ja Kimmo Rantanen saa kuulua johtokuntaan ns. ehdollisella päätöksellä. Ehto poistuu siinä vaiheessa, kun yhdistysrekisteri on hyväksynyt sääntömuutoksen. Silloin Kimmo muuttuu johtokunnassa sen täysivaltaiseksi ja -täysvastuulliseksi jäseneksi. Joten Kimmo valittiin.
* * *
Kokouksen myöhäisemmässä vaiheessa samainen sääntöasia, jossa seuran johtoon halutaan troikan tilalle kvartetti, tuli uudelleen esille. En tiedä, miksi näin tapahtui, olihan asia jo päätetty kevätkokouksessa ja viety muutos yhdistysrekisteriin. Onko yhdistysrekisteri hyväksynyt ja milloin kyseisen muutoksen, tällä en vaivaa päätäni. Torin ehdollisuusrajoite on asiallisesti kuitenkin pätevä.
Kun johtokunta silti halusi tuoda kokoukselle ehdotuksensa muuttaa sääntöjen 14§:ää, heitin kehiin oman mielipiteeni. Totesin, että tulevaisuudessa kyseistä sääntökohtaa voisi muokata siten, että siinä olisi maininta jäsenten vähimmäis- ja enimmäismääristä. Vähintään kolme ja enintään viisi jäsentä on mielestäni sopiva puheenjohtajan lisäksi. Samoin varajäsenten lukumääräksi riittää kaksi henkilöä.
Jotta sääntömuutosasia ei jää enää jäsenistöä millään tavalla vaivaamaan, kokous päätti hyväksyä sääntömuutoksen. Se hyväksyttiin yksimielisesti eikä muutoksen hyväksymiseen tarvittu seuran kokouksen (18§) edellyttämää kolmen neljäsosan enemmistöä.
Voi olla, että asia tulee uudelleen harkintaa, mikäli seuran johto näin haluaa. Silloin on syytä ottaa huomioon, että yhdistyslaissa ei enää ole mainintaa johtokunnasta, vaan siinä kirjoitetaan hallituksesta.
* * *
Hannan puheenvuoro ansaitsee suuren kiitoksen. Hanna kertoi kokouksen muitten asioiden yhteydessä kenttähankkeen tilanteesta ja visioi tulevaa kenttää kokousväelle. Vain muutama kymmenen oli kuulemassa Hannan ilosanomaa. Se on valitettavaa, että yli 800 seuran jäsentä kokoukset eivätkä seurahommat kiinnosta, ainoastaan oma pelaaminen. Niinpä eri toimikuntiin ei ole helppoa saada henkilöitä.
Onneksi on tämä netti. Siispä tiedoksi teille, jotka ette kokoukseen tulleet, että tulevasta kentästä tulee mitä upein luomus. Kaikki muu menee uusiksi – paitsi veteraanitammi. Se jää paikalleen. Uskon, että heti kun Korkeimmalta hallinto-oikeudelta näkyy vihreätä valoa, puskutraktorit vyöryvät yhtenä rintamana takakentälle. Se pannaan kuntoon ja sitä ennen pelataan vanhalla puolella.
Hanna kertoi siitäkin, että yhtiö hankkii lisää pelattavia kenttiä jäsenistölle. Tulevaisuudessa me jopa saatamme päästä nauttimaan Vierumäellä yhtiön loma-asunnon ihanuuksista ja samalla pelaamisesta siellä. Mielestäni tämä on suoranaista hemmottelua yhtiön taholta.
Hanna mainitsi visioissaan ilosanomaa myös meille, julkisen liikenteen käyttäjille. Mailoja ei tarvitse raahata busseissa, vaan yhtiö tulee varaamaan säilytystiloja meille. Tämä sillä varauksella, että kaupunki myöntää luvan lisärakentamiselle. Joten jokaisen on syytä lobbailla omaa kaupunginvaltuutettuaan.
Minä ainakin tulen näin tekemään ja paimennan tiiviisti ikiomaa valtuutettuani sekä rakennusoikeusasiassa että tulevassa Jokerin kakkosvaiheasiassa. Jokerin suunnitelmissa bussi tulisi kulkemaan Wermundsenin Maijan ja meidän asuntomme välistä. Toivon, että Maijalla ja minulla on yhteinen kotipysäkki ja että klubitalon edessä on yksi pysäkki.
Kaiken kaikkiaan syyskokouksesta jäi käteen hyvä joulumieli. Joten seurassa on Rauha ja sen jäsenillä Hyvä Tahto.
matti.hara@luukku.com
