Sää suosi tämän vuoden mestaruuskisoja. Aurinko paistoi ja mieli oli korkea. Vaikka
aamujen ensi lähdöissä näppejä vähän paleli, se tuskin ketään haittasi. Ainakaan
kukaan ei ole protestoinut varhaisia aamulähtöjä. Kilpailijat olivat kaikki tohkeissaan
omista kilpailusuorituksistaan. Vasta kisajännityksen lauettua he saattoivat antaa
arvon sille työpanokselle, minkä kisan järjestelytöissä mukana olleet olivat tehneet.

Kenttähenkilö oli trimmannut griinit ja tiiauspaikat huippukuntoon. Kilpailijat selvästi
nauttivat, että moni meistä sai elämässään ensi kerran lyödä kilpailusuorituksensa
kilpatiiltä, miehet valkoisilta, naiset ja vammaiset sinisiltä tiiauspaikoilta.

Taustajoukoista ei mielellään vedä ketään yksittäistä henkilöä esille. Joku tärkeä
henkilö kulisseissa voi olla pimennossa. Kenttähenkilökuntakin teki töitä, kun
toiset olivat tulossa tai lähteneet kentälle. Tämän vuoksi kaikkien kilpailijoiden
puolesta olkoon suuri kiitos ja sylillinen tulipunaisia ruusuja Anna Fagerholmin
kenttä- ja muonitustiimille.

                                         * * *

Tänä vuonna kisaan osallistuneena totesin itsekseni, että aina on sama joukko, joka
osallistuu kisatalkoisiinkin. Näin ei tietenkään saa olla. Ensi vuonna soisi, että
Riitta Fagerholm, Riitta Dahlström, Juhani ja Maija Kankainen, Max Toiviainen
sekä Kari Weckroth voisivat osallistua kisaan. Heidän tilalleen toivon ilmaantuvan
riittävä määrä vapaaehtoisia toimitsijoita.

Karilla näyttää itsellään olevan vankka halu päästä ensi vuoden mestiksiin. Startterina
hän oli havainnoinut, että hän olisi lyönyt ykkösellä palloa siinä missä toisetkin. Herää
kysymys, onko Kari Hannan tämän kesän valmennusrinkiin kuuluvana ensi vuoden
mestiksen musta hevonen. Lyönti käy siihen malliin, että pallo lentää ykkösen avauksessa
siinä missä toisillakin. (Hannan projektista jatkojuttua lähipäivinä yhtiön ja seuran sivuilla.)

Me kisaan osallistuneet vammaisgolfarit päätimme, että meidän kisasuoritukseemme
tulee ensi vuonna kuulumaan vapaaehtoinen avustajatoiminta kisan ensimmäisenä
päivänä. Joku on ihmetellyt, miksi vammaisten tuloksia ei ole samalla tavalla
näkyvillä kuin muilla. Tämä johtuu pelkästä inhimillisestä tekijästä. Hannu Seppä ei
tiennyt osallistujia, kun viritti kisan tietokannan ajokuntoon. Tällä ei ole mitään
merkitystä siihen verrattuna, että vammaiset kisaavat mestiksessä siinä missä
toisetkin. Tiettävästi ei missään muissa Suomen golfseuroissa kuin Helsinki City
Golfissa pelattu mestiksien yhteydessä seuran vammaisgolfmestaruudesta.

                                         * * *

Mikäli joku kysyisi allekirjoittaneelta, mikä oli parasta kisassa, voin perustellusti
ottaa kantaa vain sunnuntain osalta, koska pelasin kisan toisena
päivänä. Pelasin vammaisten kilpasarjassa. Toiset joutuivat sen sijaan koitokseen
lauantaina. Heistä pääsi jatkoon: miehistä 24 ja muista sarjoista 18.

Mielestäni parasta oli koko kisan yhteydessä huokuva seurahenki. Kaikki palkittiin
hyvillä pelikavereilla ja pääsylipuilla Talissa viikonvaihteessa loppuviikolla pidettäviin
Finnair – Naisten Euroopan Tourin osakilpailuun. Liput lahjoitti Helsingin kaupungin
liikuntavirasto Paloheinä Golfille, joka puolestaan jakoi ne kenttää leikki- ja kilpailu-
mielessä kiertäneille.

Hyvän ruoan ystävänä sanoisin, että ruoka oli sittenkin parasta. Ruokaa ja juomaa
oli riittävästi ja se oli hyvää. Sitä saivat nauttia myös toimitsijat. Tämän vuoksi
ilmoittaudun ensi vuoden kisoihin toimitsijaksi, jotta edes yksi edellä luettelemistani
vapaaehtoista pääsee ensi vuoden kisaan.

MESTARIT SARJOITTAIN:
Miehet: Lauri-Tapio Kepsu
Naiset: Helga Nyholm
Seniorimiehet: Jorma Oksanen
Seniorinaiset: Maija Wermudsen
Veteraanimiehet: Pekka Virtanen
Veteraaninaiset: Liisa Ikäheimonen
Vammaiset: Matti Hara