Nappula- ja junnukurssit

Anna golfin lahjakortti
Hannan harkat
Kalen klinikka

Matti Haran golfkolumnit
Uusin: 08.09.2010

 


   Selaimestasi puuttuu flash-plugin. lataa se ilmaiseksi klikkaamalla tästä!

HARAILUA PUOLEEN JOS TOISEEN (9.7.2008)


Mitähän liikkui henkilön päässä sillä hetkellä, kun hän huvikseen Ruissalosta lätkipallon ohikulkevaan Vikingin matkustaja-alukseen, jossa pikkutyttö sai hänen pallostaan päähänsä. Ei ainakaan rahtustakaan järjenhiventä. Jos kysymyksessä oli vain yhden henkilön päähänpisto ja järjetön teko, ja henkilö oli selvinpäin, on henkilö pantava välittömästi mielentilatutkimukseen ja tarvittaessa hoitoon. Tällainen henkilö on enemmän kuin vaarallinen ympäristölle. Mikäli henkilö oli päihteiden vaikutuksen alainen, en pidä tätä lieventävänä asianhaarana. Teko oli törkeä eikä saa kuulua golfurheiluun.

Vaikka henkilö pääsee kuin koira veräjästä sakoilla ja kivunkorvausmaksulla, on häntehnyt häpeällisen teon koko golfurheilulle. Juuri kun on päästy tilanteeseen, että golf on alettu mieltää kansanurheiluksi ja harrastaminen ei edellytä huipputuloja eikä sukutaustaa, tulee tällainen harmillinen tapaus julkisuuteen. Ottaa suorastaan päähän. Suuri yleisö golfurheilun ulkopuolella mieltää ja rinnastaa siihen, että kaikki golfarit ovat samanlaisia pahkapäitä. Mielestäni kunnollinen sakinhivutus olisi paikallaan. Kun en kannata fyysistä rangaistusta, sopiva rangaistus voisi olla kyseisen henkilön istuttaminen kirkonmenojen ajaksi häpeäpaaluun. Olisihan siinä miettimisen paikka.

Liiton jäsenkortin voisi ottaa hyllylle ja antaa takaisin, kun green card tenttigolfin eettisistä säännöistä on suoritettu. Tärkein asia on turvallisuus. Palloa ei saa lyödä, jos sen seurauksena kanssapelaajien tai kentän ulkopuolisten turvallisuus vaarantuu. On toki myönnettävä ja oltava realisti, että kaikesta huolimatta vaaratilanteita aina varotoimenpiteistä huolimatta syntyy ja niitä tulee kokeneillekin pelaajille. Kysymyksessä ei silloin ole kuitenkaan tahallinen teko ja sitä on ehdottomasti edeltänyt FOREn huutaminen.


                                                          * * *

Muistattehan viime kaudella käydyn puolesta jos vastaankin velloneen mielipidevaihdon siitä, miten hara tulee haraamisen jälkeen panna joko takaisin hiekkaesteeseen tai jättää esteen ulkopuolelle. Kun golfsääntöjen eettisessä osiossa ei ole asiasta mitään mainittu, haran voi jättää miten tahansa. On siltitoivottavaa, että korjaa omat jäljet. Anna on esittänyt kainon toivomuksen, että hara jätettäisiin esteeseen, jotta ruohonleikkaaminen sujuu ja onnistuu nousematta leikkuukoneen päältä.

Tällä hetkellä kentällä on käytännössä saman verran tapoja kuin haroja, allekirjoittanut mukaan lukien. Kun harakeskustelu on mielestäni loppuun kaluttu, voisi ottaa uuden luun kaluttavaksi. Ehdotan agendalle yleistä pohdintaa lyöntijäljen korjaamisengreenillä. Korjaamisvälineenä olen nähnyt käytetyn ainakin kahta tiitikkua, joitakäytetään samaan tapaan kuin kiinalaiset syömäpuikkoja. Luulen, että pääseriffi Seppo eivätkä apulaisseriffit Maija ja Juhani katso hyvällä tiitikuilla korjaamista,vaan vaativat greenihaarukkaa. Sekin pitää olla taskussa tai muuten esillä eikäbägissä tai kotona. Mikäli grrenihaarukka on vahingossa jäänyt kotiin tai ei sitä muuten ole, sen saa pikkurahalla, mutta miten sillä korjata ”oikeaoppisesti” lyöntijälki.

Korjaamispulma tuli esille, kun satuin huomauttamaan ”oikeasta” korjaamistavasta kanssapelaajalle. Hän ei hyväksynyt tapaani. Jotta en tulisi nolatuksi, en mainitse, kuinka itse korjaan. Niinpä tiedosta kiitollisena nimimerkki allekirjoittanut yksi monista kysyy, miten tulee pallonjälki korjata greenillä? Vastauksen voi esittää Helsinki City Golf ry:n keskustelufoorumilla ja sen lisäksi voisi caddiemasterin tiskillä olla joku ohjeellinen kuvaviesti greeninkorjaamisesta.


                                                           * * *

Yhdestä tiedosta Tor Wikströmin kanssa olemme kiitollisia Annalle. Ihmettelimme, miksi kentän lippu salossa liehui heinäkuun 4. päivänä Suomen lippu. Taskukalenterista totesimme, että kyseinen päivä on USAn kansallispäivä, Independence Day. Juhlapäivä juontuu siitä, kun Heinäkuun 4. päivänä 1776 kolmetoista Britannian siirtomaan edustajaa allekirjoitti itsenäisyysjulistuksen, jonka myötä siirtomaat julistautuivat itsenäiseksi Yhdysvalloiksi. Yhdysvaltojen kansallispäivä ei ollut kuitenkaan syy liputtaa.

Kuulimme Annalta, että hän nosti lipun aamulla salkoon pikku Danielin (Paloheinän tuleva isäntä) yksivuotispäivän kunniaksi. Tämä oli upea teko ja tarpeeksi asiallinen syy liputtaa. Onnittelumme. Jokainen vastaava päivä on hyvä ja arvokas liputuspäivä. Suosittelen liputtamista.

matti.hara@luukku.com

*