Seuran naistoimikunta ja kapteenit taikoivat upean pikkujoulujuhlan puolelle sadalle jäsenelle. Pikku-Martta (Maija Kankainen) ihastutti Peppi-pitkätossumaisella asullaan ja esiintymisellään. Pikku-Martta loi tilaisuudelle kodikkaan tunnelman. En olisi henkilökohtaisesti millään uskonut, millainen suuri estraditaiteilija Maijan sisällä elää.
Sää suosi tämän vuoden mestaruuskisoja. Aurinko paistoi ja mieli oli korkea. Vaikka
aamujen ensi lähdöissä näppejä vähän paleli, se tuskin ketään haittasi. Ainakaan
kukaan ei ole protestoinut varhaisia aamulähtöjä. Kilpailijat olivat kaikki tohkeissaan
omista kilpailusuorituksistaan.
Neljän tuloskortin jättäminen vuosittain tasoitustoimikunnalle tuli esille, kun osallistuin Sika-Challenge’iin. Se oli järjestyksessään kymmenes kisa ja pelattiin tänä vuonna Kankaisten Golfpuistossa Maskussa. Etuysi meni tasan omaan tasoitukseeni, mutta takaysillä tapahtui täydellinen fyysinen ja henkinen romahdus.
Toni Vihavainen nousi 25. heinäkuuta rakettina golftaivaalle. Kuten seuran uutispalstallaerinomaisesti mainitaan, se tapahtui suurena yllätyksenä ja siten salamanosteenavammaisgolfin sekä koti- että kansainväliseen tietoisuuteen.
On helppo yhtyä tähän käsitykseen, kun tietää millaisesta kisasta oli kysymys.
Mätäkuu alkaa joka vuosi heinäkuun kahdeskymmeneskolmas, ja kestää kuukauden. Mieleni tekisi, mutta en sittenkään lähde mukaan siihen savottaan, jossa media tkehittelevät mitä mielikuvituksellisimpia juttuja. Ne suorastaan kilpailevat poskettomilla jutuilla, ja höynäyttävät meitä kansalaisia, ainakin minua.
Golfvirus on iskenyt Kontulaan. Täsmäisku kohdistui taloyhtiöömme.
Lähinaapureissamme, Wermudsenin Maijan ja Uhlbäckin Ritvan talossa,
on toistaiseksi vältytty lisätartunnoilta. Kysymyksessä on kuitenkin
pahanlaatuinen ja ärhäkkä virus.
Seuran kevätkokous on pidetty. Valitettavasti en päässyt. Tuli este. Sain Pirjo
Virralta seikkaperäisen kokousselvityksen. Kaikki meni leppoisasti ja hyvässä
hengessä. Itse oletin ennakkoon, että sääntömuutoksesta olisi syntynyt keskustelua.
Näin ei tapahtunut.
Maalaisia ja kaupunkilaisia on Paloheinässä joka lähtöön. Mitä omaan maalaistaustaani tulee, vietin elämäni ensimmäiset kaksikymmentä vuotta agraarikulttuurisessa Oulunkylässä, joka vasta vuonna 1946 liitettiin Helsinkiin.
Olen siis pohjimmaltani maalainen.
Tiistaina maaliskuun seitsemäntenätoista päivänä 2009 olin lopettanut Malmin
kuplassa treenit. Kotimatkalla kännykkäni soi. Kaivoin sen esille, mutta en
ehtinyt vastata.
Soittaja oli Jouko (Hannan veli; sisarukset omistavat yhdessä Paloheinä Golf Oy:n).
Tänään on maaliskuun viidestoista. Aamuyöllä satoi räntää. Lämpömittari keikkuu nollassa. Meille koiranulkoiluttajille säät ovat olleet sananmukaisesti koiranilmoja. Onneksi taivaalta ei sentään sada kissoja ja koiria. Kentällä en ole koko talven aikana käynyt. Mieli on tehnyt.
Olen malttamaton. Joulu on jo ovella. Uskon Joulupukkiin kuin pukki sarviinsa. Uskon myös siihen, että yhtiön ja seuran välillä on päästy rakentavaan yhteistyöhön. Joskus tosin ehti tuntua pelottavalta, että tilanne on luisumassa Sireniuksen aikaan. Onneksi kareilta on vältytty. Seurassa on eletty Hyrskeen aikaa. Tätä on hyvä jatkaa.
Seuran syyskokous on pidetty. Kaikki sujui lupsakkaan rakentavassa seurahengessä, vaikka kritiikin säihkyvää säilää väläyteltiin. Tämä mielestäni kuuluu jäsendemokratiaan. Rakentava keskustelu on hyvä asia. On voitava ja pitääkin keskustella.
Kesä meni heittäen. Vai onko se vasta tulossa? Kohta seuroissa ei voi puhua kevät- tai syyskokouksista, vaan kahdesta kokouksesta, joista toinen on kalenterivuoden alussa ja toinen lopussa. Tätäkö teettää ilmastomuutos? Talvea ei tule lainkaan.
Mitähän liikkui henkilön päässä sillä hetkellä, kun hän huvikseen Ruissalosta lätkipallon ohikulkevaan Vikingin matkustaja-alukseen, jossa pikkutyttö sai hänen pallostaan päähänsä. Ei ainakaan rahtustakaan järjenhiventä.